Espanja on julistanut maastopalojen vuoksi hätätilan maan pääkaupungin Madridin alueelle sekä Avilan maakuntaan.
Rap-artisti Pyrythekid, 25, vastasi keskiviikkona iltapäivällä puhelimeen Espanjasta. Tämän viikon lauantaina hänen on ...
Iranin valtionmedia kertoo ohjusiskuista maan lounaisosassa, minkä lisäksi räjähdyksiä on kuultu Hormuzinsalmen alueella.
Ilmiö on havaittu jäteyhtiö Mustankorkealla, jonka jätekeskukselle on tuotu tämän vuoden aikana jo 280 kiloa ilokaasupulloja.
Laivaliikenne salmella on ollut viime kuukausina lähes täysin seisahduksissa. Lisäksi Yhdysvallat on syyttänyt Irania ...
Jos toimeen ei ryhdytä, UKK-instituutin johtajan Tommi Vasankarin mukaan Suomessa ei vuonna 2040 ole enää juurikaan ...
Jos Urho Salo, 84, innostuu lauantaina tai sunnuntaina tuulettamaan Kalevan kisojen katsomossa, on kentällä tapahtunut jotain ...
Jämsään on erilaisten hankkeiden puitteissa suunniteltu ulkoilureittien uudistamista jo vuosien ajan. Monen paikallisen ...
Ranska hakee maastopaloihin apua EU:n pelastuspalvelumekanismista. STT –AFP Tänään 4:09 Espanja on julistanut maastopalojen ...
Uusien tuontitullien on määrä astua voimaan perjantaina. Muun muassa EU:lle ollaan asettamassa 10 prosentin tuontitulli.
Roolipelitapahtuma Ropecon alkaa tänään. Kolmipäiväinen tapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa. Tänä vuonna ...
Käräjäoikeuden mukaan ostaja viivytteli virheiden, korjaustarpeen ja kustannusten selvittämisessä. Kesäkuussa 2021 Jyväskylän ...